fbpx
Ambulanssia museoon kyyditsemässä Äkkihoppu Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Sakari Lipponen yhdessä museon pitäjän Pekka Luodon ja hänen vaimonsa Satu Luodon kanssa.

Saimme alkukesästä mukavia yllätysvieraita, kun vuonna 2008 varustelemamme Mercedes-Benz Vito ambulanssi kaarsi pihaan ollessaan tekemässä viimeistä kyytiään museoitavaksi. Kyseessä on Ensihoito- ja Sairaankuljetuspalveluja Lapissa tarjonneen Äkkihoppu Oy:n miljoonan rullannut ambulanssi.

Sakari ”Sakke” Lipposen kolarilainen ambulanssiyritys Äkkihoppu Oy on tullut tutuksi Tunturi-Lapissa niin asukkaiden, kuin turistienkin joukossa ainakin 30 vuotta alalla toimineena.  Tämä yksi kolmesta Äkkihopulle varustelemistamme autoista on siinä mielessä erityinen, että sillä on ajettu ambulanssiajoa yli miljoona kilometriä. On hienoa nähdä, että varustelumme tähän Mercedes-Benz Vito-alustaan on osaltaan mahdollistanut näiden kilometrien täyttymisen.  Äkkihoppu on vuosien varrella saanut tunnustusta ensiluokkaisesta työstä ja toimialan kehittämisestä. Sairaankuljetuksen järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta sairaanhoitopiireille vaikutti yksityiseen palveluntarjoajaan merkittävästi ja nyt koronan myötä kyytien vuotuinen määrä romahti. Haikeana Sakke päätti, että on oikea hetki saattaa elämäntyönsä päätökseen. Hyvin palvellutta Vitoa ei mies raaskinut myydä, joten ambulanssi pääsi museoon Lappeenrantaan, jossa sitä ja Äkkihopun varusteita pääsee ihastelemaan Konnunsuolla ”Eilisyyden Verstaassa”.

Museoon matkusti Äkkihopun irtaimistoa koko autollisen verran.

Eilisyyden verstas on Pekka Luodon koostama näyttely ennenkaikkea hänen ja myös hänen vaimonsa Sadun elämään liittyvistä esineistöistä. Satu on tutustunut Äkkihopun toimintaan Kolarissa lääkäriopiskelijana ja lääkärinä toimiessaan. Yhteisiä muistoja on muun muassa eräästäkin äkkihopusti suoritetusta kuljetuksesta, jossa on menty tällä Vitolla tunnissa Kolarista Rovaniemelle. Pekka muistaa Äkkihopun ja tämän miljoonan kilometrin ambulanssin siitä, kun Sakke oli Tamlansilta sen uutena hakiessaan vuonna 2008 piipahtanut Pekan 50-v juhlissa Parkanon leirintäalueella. Äkkihoppu oli pyyhkäissyt vilkut päällä paikalle ja ohjaamosta oli hypännyt ”Lapin mies” esiin esittäen onnittelujoikulaulun Pekalle. Siitä Sakke jatkoi matkaa yötä vasten kohti pohjoista Ylläksen maisemiin, Kolariin.

Sakke ja Äkkihoppu tullaan varmasti muistamaan niin Lapissa kuin täällä meillä Tamlansilla. Äkkihoppu on kuvastanut osaavuutta, sitoutuneisuutta ja kehittymishalukkuutta – yhteisöllisellä huumorilla höystettynä. Nyt jokainen voi käydä tutustumassa autoon ja yrityksen tarinaan Eilisyyden Verstaassa. Toivomme kaikkea hyvää Sakelle ja kiitämme, että saimme olla osa Äkkihopun tarinaa ja pidetäänhän yhteyksiä jatkossakin!

Ambulanssista julkaistun artikkelin voi lukea:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kolarissa-pelastetaan-henkia-yli-miljoona-kilometria-ajetulla-piipaa-autolla-eihan-sita-saisi-rakastua-kuin-omaan-vaimoon-mutta/7722410#gs.8lay79

 

Lähde: Satu Luoto, tarinointi 13.6.2021

 

 

 

 

Haluatko lisätietoja?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.